marraskuu 2009:

Meritaimenella menee heikosti

Taimen koskessa
 

Itämereen laskevien jokien meritaimenkannat ovat vaarassa. RKTL:n uusimman raportin mukaan luontainen meritaimenkanta on enää alle kymmenessä jokivesistössä. Ilman tehokkaita hoitotoimia nykyisten luonnonkantojen häviämisriski on erittäin suuri.

“…Meritaimenkantojen tilaan vaikuttavat sekä luonnonolosuhteiden vaihtelu että ihmistoiminnan aiheuttamat muutokset joessa ja meressä. Meritaimenkantojen säilymiselle vaikein ongelma on vaelluspoikasten suuri kuolevuus meressä ensimmäisen merivuoden aikana. Suurin osa kuolevuudesta johtuu luonnonolojen vaihtelusta, mutta henkiinjääneitä taimenia karsii lisäksi myös liiallinen kalastus. Useimpien meritaimenjokien tilaa voidaan parantaa muun muassa vesiensuojelutoimilla, kunnostuksilla ja kalaportailla.

Vuosittain mereen tulevista vaelluspoikasista pääosa on peräisin istutuksista. Suurin osa saaliiksi saaduista meritaimenista tarttuu alamittaisina tiheisiin siika- ja kuhaverkkoihin. Vain hyvin harvat naaraat pääsevät palaamaan merestä kudulle kotijokeensa. Luonnonkantojen tila on erittäin epävakaa ja niiden häviämisuhka suuri, ellei nykyistä kalastuksesta johtuvaa kuolevuutta pystytä vähentämään.”

Meritaimentiedote 26.11.2009 kokonaisuudessaan

Jokiin kudulle nousevan meritaimenen lemmenlomailuun liittyviä hankaluuksia valottaa kartta, jossa näkyy jokien vaellusesteet ja veden laatu (karttaa klikkaamalla pääset sivulle, jossa kartta aukeaa isompana):



 
  • Digg
  • Twitter
  • Facebook
  • StumbleUpon
  • del.icio.us
  • Reddit
  • Google Bookmarks
  • Mixx
  • MySpace
  • Technorati
  • LinkedIn
  • NewsVine
  • Print
  • RSS

Turve on Suomen kivihiili

Hallitus tukee tuhoisaa turpeenpolttoa
 

Suomen hallitus kaasuttaa kohti Kööpenhaminan ilmastokokousta käsijarru päällä. Hallituksen tavoitteena on laskea Suomen kasvihuonekaasupäästöjä vuoteen 2020 mennessä vain 5–10 prosenttia, kun EU:n  tavoite ovat 20–30 prosenttia.

Varsinainen kummajainen suomalaisessa energiapolitiikassa on turve. Turpeenpolton päästöt ovat kivihiiltäkin suuremmat, turpeen louhinta tuhoaa hienoimpia avosoita ja saastuttaa vesistöjä. Silti hallitus, Vihreät mukaan lukien, tukee turpeen polttoa verovaroin lähes sadalla miljoonalla eurolla vuodessa. Hallituksen ilmastovastaava Oras Tynkkynen selittää tukia näin (Suomen Luonto:  Turpeelle jopa sadan miljoonan piilotuet):

Miksei turvetta veroteta niin kuin muita fossiilisia polttoaineita, hallituksen ilmastopoliittinen asiantuntija Oras Tynkkynen (vihr.)?
”Tässä poliittisessa tilanteessa sille ei varmastikaan löytyisi enemmistöä. Suomessa halutaan tukea kotimaista, työllistävää energiamuotoa.”

Miksi turpeen valmistevero poistettiin?
”Syytä kannattaa kysyä ministeri Mauri Pekkariselta (kesk.). Turvepuolueella on hyvin vahva asema tässä maassa. Emme (vihreät) ole lähteneet käymään taistelua, jonka tiedämme varmasti häviävämme”, Tynkkynen vastaa.

Kun Irlanti ilmoitti luopuvansa turpeen poltosta, jää Suomi ainoaksi kummajaiseksi, joka pitää tukiaisin hengissä luonnolle ja ilmastolle haitallista fossiilista energiantuotantotapaa.

 
  • Digg
  • Twitter
  • Facebook
  • StumbleUpon
  • del.icio.us
  • Reddit
  • Google Bookmarks
  • Mixx
  • MySpace
  • Technorati
  • LinkedIn
  • NewsVine
  • Print
  • RSS

Isänpäivän lahjavinkki

Perhokalastus - paukkuliivit
 

Puolueeton asiantuntija (lue: kirjan kuvittaja) suosittelee, että isänpäiväksi kannattaa isälle ostaa lahjaksi “Se vavallinen tarina” eli kuvitettu pakinakirja perhokalastuksesta. Jos isä ei erityisemmin välitä perhokalastuksesta, ei se mitään. Kirjassa kerrotaan itseasiassa kaikesta muusta kuin perhokalastuksesta. Jos taas iskä on kalahullu, ei hätää. Hän on jokatapauksessa vakuuttunut, että kaikki kirjat kertovat perhokalastuksesta.

Yhden Pulmun pakinan voi voi käydä koelukemassa kirjan netisivuilta, sieltä kirjan voi myös tilata.

Muutama kirjan piirros tässä alla.

kala_monet_lummelampi450.jpg
kala_kalamies_valkoviini.jpg
kala_salatut_elaimet_pulmu.jpg
kala_paukkuliivit_pulmu.jpg
Kalamies, Kitisen Kane ja Kemijoki Oy
se_vavallinen_tarina_kansi.jpg
se_vavallinen_tarina_kansi160.jpg
Se vavallinen tarina - pakinoita perhokalastuksesta
se_vavallinen_tarina2.jpg
 
  • Digg
  • Twitter
  • Facebook
  • StumbleUpon
  • del.icio.us
  • Reddit
  • Google Bookmarks
  • Mixx
  • MySpace
  • Technorati
  • LinkedIn
  • NewsVine
  • Print
  • RSS