Ydinvoiman puolesta kampanjointi on jälleen villiä. Muiden muassa myös etujärjestöt ovat jälleen vaatimassa lisää ydinvoimaloita. Jäsenien mielipidettä ei taaskaan olla vaivauduttu kyselemään. Tein oheisen kuvan vuonna 2002, kun nykyistä surullisenkuuluisaa Olkiluoto kolmosta lobattiin Suomeen.
Nyt näemme, kuinka tämä uraanimyllytyömaa työllistää enimmäkseen aivan muita kuin suomalaisia, aikataulu venyy ja paukkuu ja rakentamisen laatu tunnetaan ulkomaita myöten.
Ympäristöjärjestöt käynnistivät 1.2.2010 kampanjan: Äänestetään ydinvoima historiaan. Jos ydinvoima ei ole sinun juttusi, pistäydy osoitteessa: www.ydinvoima.fi
Suomen hallitus kaasuttaa kohti Kööpenhaminan ilmastokokousta käsijarru päällä. Hallituksen tavoitteena on laskea Suomen kasvihuonekaasupäästöjä vuoteen 2020 mennessä vain 5–10 prosenttia, kun EU:n tavoite ovat 20–30 prosenttia.
Varsinainen kummajainen suomalaisessa energiapolitiikassa on turve. Turpeenpolton päästöt ovat kivihiiltäkin suuremmat, turpeen louhinta tuhoaa hienoimpia avosoita ja saastuttaa vesistöjä. Silti hallitus, Vihreät mukaan lukien, tukee turpeen polttoa verovaroin lähes sadalla miljoonalla eurolla vuodessa. Hallituksen ilmastovastaava Oras Tynkkynen selittää tukia näin (Suomen Luonto: Turpeelle jopa sadan miljoonan piilotuet):
Miksei turvetta veroteta niin kuin muita fossiilisia polttoaineita, hallituksen ilmastopoliittinen asiantuntija Oras Tynkkynen (vihr.)?
”Tässä poliittisessa tilanteessa sille ei varmastikaan löytyisi enemmistöä. Suomessa halutaan tukea kotimaista, työllistävää energiamuotoa.”
Miksi turpeen valmistevero poistettiin?
”Syytä kannattaa kysyä ministeri Mauri Pekkariselta (kesk.). Turvepuolueella on hyvin vahva asema tässä maassa. Emme (vihreät) ole lähteneet käymään taistelua, jonka tiedämme varmasti häviävämme”, Tynkkynen vastaa.
Kun Irlanti ilmoitti luopuvansa turpeen poltosta, jää Suomi ainoaksi kummajaiseksi, joka pitää tukiaisin hengissä luonnolle ja ilmastolle haitallista fossiilista energiantuotantotapaa.
Lohen, samoin kuin meritaimenen, vaellussiian ja nahkiaisen nousu Iijokeen loppui vuonna 1961 kun alajuoksulle rakennettiin 5 voimalaa, eikä kalateitä lupauksista huolimatta koskaan tehty. Mutta Iijoen lohella on toivoa!
Iijoen alkuperäinen lohikanta, sekä muut vaelluskalakannat ovat säilyneet tähän saakka kalanviljelylaitoksilla. Iijoen vapaa yläjuoksu suojeltiin koskiensuojelulailla vuonna 1987. Uittoa varten peratut koskiosuudet on palautettu luonnontilaan. Tänä kesänä Vaelluskalat palaavat Iijokeen -hanke siirsi ensimmäiset lohet alajuoksun voimalapatojen yli, ja lohella on nyt mahdollisuus kutea Iijoessa ensimmäistä kertaa puolen vuosisadan jälkeen. Voimaloihin voidaan rakentaa toimivat kalatiet. Itse asiassa kymmenen vuoden takaisia kalatiesuunnitelmia päivitetään parhaillaan VKPI -hankkeessa!
Mutta Iijoen lohella on edessä vielä esteistä pahin, ympäristöministeri Paula Lehtomäki, joka romuttaisi koskiensuojelulain ja sallisi Pohjolan Voiman rakentaa joen keskiosan tuhoavan Kollajan tekoaltaan!
