Ydinvoiman puolesta kampanjointi on jälleen villiä. Muiden muassa myös etujärjestöt ovat jälleen vaatimassa lisää ydinvoimaloita. Jäsenien mielipidettä ei taaskaan olla vaivauduttu kyselemään. Tein oheisen kuvan vuonna 2002, kun nykyistä surullisenkuuluisaa Olkiluoto kolmosta lobattiin Suomeen.
Nyt näemme, kuinka tämä uraanimyllytyömaa työllistää enimmäkseen aivan muita kuin suomalaisia, aikataulu venyy ja paukkuu ja rakentamisen laatu tunnetaan ulkomaita myöten.
Ympäristöjärjestöt käynnistivät 1.2.2010 kampanjan: Äänestetään ydinvoima historiaan. Jos ydinvoima ei ole sinun juttusi, pistäydy osoitteessa: www.ydinvoima.fi
G8 maiden johtajat kokoontuvat huippukokoukseen Italiaan päättämään hiilidioksidipäästöistä. Greenpeace seuraa kokousta parhailta näköalapaikoilta. Aktivistit, joista kaksi on Suomesta, kipusivat neljään hiilivoimalaan kannustamaan maailman johtajia rohkeisiin päätöksiin.
Ydinvoima- ja uraanikaivosteollisuus on rynnimässä Pohjois-Suomeen. Fennovoima-yhtiö hakee lupaa saada rakentaa maailman suurin ydinreaktori joko Simoon tai Pyhäjoelle. Areva ja muut kansainväliset kaivosyhtiöt virittelevät uraanikaivoshankkeita mm. Kuusamossa, Sallassa, Ranualla, Rovaniemellä ja Ylitorniossa. Villi Pohjola pitää pelastaa näiden vastuuttomien onnenonkijoiden tuhoisilta hankkeilta.
Yksi keino on matkustaa aina niin leppoisaan ja virkistävään Oulun kaupunkiin, jossa voi tutustua muun muassa ydinvoimalan näköispainokseen eli torin laidalla pönöttävään teatteritaloon, lupsakkaan toripolliisiin sekä osallistua tärkeään mielenosoitukseen.
Pohjoismainen Ydintalven suurmielenosoitus pohjois-suomalaisia ydinvoima- ja uraanikaivoshankkeita vastaan Oulussa lauantaina 24.1.2009 klo 12:30 – 18:00. Tarkempaa tietoa ydinverkosto.net sivustosta ja Facebookin Ydintalvi -sivulta.
Käymäläseura huussi ry etsii huussikummeja ja muita vapaaehtoisia avustamaan kuivakäymälöiden rakentamista mm. Sambiaan ja Swazimaahan.
Maailmassa on noin 2,6 miljardia ihmisiä, jotka eivät ole koskaan käyttäneet asianmukaista käymälää. Käymälöiden puute surmaa joka päivä noin 5000 alle 5-vuotiasta lasta sekä sairastuttaa tuhansia lapsia ja aikuisia. Puhtaan veden saatavuuden ja perussanitaatiopalveluiden turvaaminen on yksi tärkeimmistä askeleista köyhyyden poistamiseksi. Read More »