Ydintalvivaara

Sauli Niinistö – kaivosala on uusi Nokia
 

Presidentti Sauli Niinistö sanoi Kalevassa 4.4.2012, että hänen mielestään työturvallisuutta ja kaivosten valvontaa koskeva lainsäädäntö on ajan tasalla Suomessa. Kaivoskohteiden valvonta on myös ollut määrältään riittävää. Hän kommentoi lehdessä myös Talvivaaran tapahtumia ja totesi, että pohjoisen kaivoshankkeet ovat uusi Nokia.

Presidentti Niinistö omistaa Talvivaaran osakkeita.

Piirros on tehty syyskuun puolivälissä Luonnonsuojelija 3/2012 lehteen.

Kuluneen viikon aikana valtavat määrät (yli 600 000 kuutiota) Talvivaaran kaivoksen myrkyllistä jätelientä on vuotanut hallitsemattomasti ympäristöön. Suurin osa saasteista on toistaiseksi kaivosalueella olevissa patoaltaissa, joita yhtiö kutsuu hienosti varo- tai jälkikäsittelyaltaiksi. Nämä altaat ovat mastoon tehtyjä patovalleja, joissa ei ole minkäänlaista pohjaa. Myrkylliset metallit pääsevät vapaasti imeytymään maaperään. Osa jäteliemestä on valunut ja valuu Oulujoen ja Vuoksen vesistöön.

Talvivaaran tapahtumista pysyy parhaiten ajan tasalla seuraamalla Suomen luonnon blogia, jonne Juha Kauppinen ja kumppanit ovat kaivaneet paljon tietoa.

Mika ja  Lasse Flöjtin kirja Kysymyksiä Talvivaarasta dokumentoi hankkeen taustat. Kuinka kaivos junailtiin, miten uraani perustamisvaiheessa salattiin ja mitä ympäristövaikutuksia uraaninlouhinta aiheuttaa. Ehdoton kirja jokaiselle, joka haluaa ymmärtää, miten tämä Mordor on ollut mahdollista rakentaa:

”Tunteita kuumentaa epäilys siitä, ettei paikallisille ihmisille ja päättäjille annettu oikeita ja oleellisia tietoja oman elinympäristönsä tulevaisuuteen liittyvässä asiassa kaivoslupa- ja ympäristölupaprosessien käsittelyjen aikana. Suomen suurin uraanivaranto oli löydetty jo 30 vuotta sitten ja kirjattu IAEA/OECD:n maailman uraanivarantoja käsittelevään kirjaan, Red Book:iin, mutta myönnetyssä ympäristö- ja vesitalousluvassa ei ole uraani -sanaa.
Kenen asialla asiantuntijaviranomaiset lausunnoissaan olivat?”

Suomen luonnonsuojeluliiton kaivossivut

Voiman verkkolehti Fifi:n mainio juttu poliittisista sompailuista, jotka pohjustivat nykyisen katastrofin: Talvivaara on kansallinen projekti. Jutussa kerrotaan mm. valtion aluehallinnon uudistuksesta eli ALKU-hankkeesta, josta tein neljä vuotta sitten havainnollisen kaavakuvan:

Aluehallinnon uudistus
 
 
Ota yhteyttä | | Avainsanat: , , , , , , ,

Vastaus kohteessa Ydintalvivaara

  1. Jere-Kustaa sanoo:

    Overly attached president?

Vastaa käyttäjälle Jere-Kustaa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *